Pysähdyn toisinaan kuuntelemaan ihmisten puhetta. Huomaan, kuinka suuri arvo kommunikaatiossa minulle on selkeydellä, konkreettisuudella ja ymmärrettävyydellä. Ne luovat turvaa yhteyttä ja ymmärrystä, joita arvostan.
Usein ihmisten sanat kuitenkin ovat perin käsitteellisellä tasolla: silloin pelkään niiden pikemminkin rikkovan yhteyttä - niin itseen kuin muihinkin. Huolestun syvästi tilanteista, joissa en tarkalleen ymmärrä, mitä halutaan tai kaivataan. Ja suren ihmisten taitamattomuutta ilmaista itseään tarkasti: minun on paljon helpompi luottaa siihen, että saan juuri sen, mitä kaipaan, kun osaan pyytää sitä tarkasti.
Ja samalla, kun kuulen ihmisten sanovan vaikkapa: "Sinä et panosta ikinä kylliksi tähän parisuhteeseen!" - kuulen surua, tyytymättömyyttä ja jopa ärtymystä - mutten vielä ollenkaan ymmärrä, mitä tarkalleen ottaen halutaan. Kiinnostun siitä, mikä havainto mahtaa olla taustalla: mitä on tapahtunut tai huomattu, missä omat tarpeet eivät ole täyttyneet? Ja mikä mahtaa olla tarve? Mitä näin surullisesti itseään ilmaiseva mahtaisi kaivata elämäänsä lisää? Tuskin sentään "panoksia"?
Entä jos sanoisi: "Olen surullinen ja yksinäinen, sillä kaipaan niin paljon lisää yhteyttä ja yhteistä aikaa. Haluaisitko istua hetken tässä sohvalla kanssani ja kertoa, mitä sinulle kuuluu juuri tänään?" Tietäisin tällaisen pyynnön kuullessani sekä mitä minulta kaivataan, että miksi. <3
Surullisesti suuret, käsitteelliset sanat piilottavat elossa olevat tunteemme ja tarpeemme pikemmin, kuin ilmaisevat niitä. Marshall B. Rosenberg sanoo kirjassa Rakentava ja myötäelävä vuorovaikutus: "Epämääräinen ja käsitteellinen kieli on usein keino naamioida ihmisten välisiä, ahdistavia pelejä."
Milloin kyseessä sitten on peli? Kovin usein ja samalla, emme aina tiedä paremmasta. Emme huomaa pelaavamme. Helppo tapa selvittää itselleen, mistä on kyse, on miettiä tapoja konkretisoida pyyntöjään.
"Sinä et anna minulle riittävästi vapautta!" ; "En saa sinulta tukea!" ; "Olet energiavampyyri!" ; "Katsoisit sinäkin peiliin!" ; "Olet egon pauloissa!"
Kun suustasi kimpoaa tällaisia lauseita tai mieleesi juolahtaa näitä ajatuksia, olisiko mahdollista, että kysyisit itseltäsi: mitä sellaista toivoisit toisen ihmisen tekevän, mikä juuri nyt auttaisi sinua tai helpottaisi oloasi. Ja kun muotoilet pyyntöä, tee siitä niin konkreettinen, että siitä heti ymmärtää, mitä toivot toisen tekevän.
Selkeät, suorat ja konkreettiset sanat voivat luoda yhteyttä ja ymmärrystä mutkikkaassakin tilanteessa. Ja kovin käsitteelliset ilmaisut saattavat nostaa etäisyyden ja kohtaamattomuuden kokemuksen läheisessäkin hetkessä. Siksi ihmisten kesken olisi niin tärkeää kiinnittää huomiota sanoihinsa.
Usein ihmisten sanat kuitenkin ovat perin käsitteellisellä tasolla: silloin pelkään niiden pikemminkin rikkovan yhteyttä - niin itseen kuin muihinkin. Huolestun syvästi tilanteista, joissa en tarkalleen ymmärrä, mitä halutaan tai kaivataan. Ja suren ihmisten taitamattomuutta ilmaista itseään tarkasti: minun on paljon helpompi luottaa siihen, että saan juuri sen, mitä kaipaan, kun osaan pyytää sitä tarkasti.
Ja samalla, kun kuulen ihmisten sanovan vaikkapa: "Sinä et panosta ikinä kylliksi tähän parisuhteeseen!" - kuulen surua, tyytymättömyyttä ja jopa ärtymystä - mutten vielä ollenkaan ymmärrä, mitä tarkalleen ottaen halutaan. Kiinnostun siitä, mikä havainto mahtaa olla taustalla: mitä on tapahtunut tai huomattu, missä omat tarpeet eivät ole täyttyneet? Ja mikä mahtaa olla tarve? Mitä näin surullisesti itseään ilmaiseva mahtaisi kaivata elämäänsä lisää? Tuskin sentään "panoksia"?
Entä jos sanoisi: "Olen surullinen ja yksinäinen, sillä kaipaan niin paljon lisää yhteyttä ja yhteistä aikaa. Haluaisitko istua hetken tässä sohvalla kanssani ja kertoa, mitä sinulle kuuluu juuri tänään?" Tietäisin tällaisen pyynnön kuullessani sekä mitä minulta kaivataan, että miksi. <3
Surullisesti suuret, käsitteelliset sanat piilottavat elossa olevat tunteemme ja tarpeemme pikemmin, kuin ilmaisevat niitä. Marshall B. Rosenberg sanoo kirjassa Rakentava ja myötäelävä vuorovaikutus: "Epämääräinen ja käsitteellinen kieli on usein keino naamioida ihmisten välisiä, ahdistavia pelejä."
Milloin kyseessä sitten on peli? Kovin usein ja samalla, emme aina tiedä paremmasta. Emme huomaa pelaavamme. Helppo tapa selvittää itselleen, mistä on kyse, on miettiä tapoja konkretisoida pyyntöjään.
"Sinä et anna minulle riittävästi vapautta!" ; "En saa sinulta tukea!" ; "Olet energiavampyyri!" ; "Katsoisit sinäkin peiliin!" ; "Olet egon pauloissa!"
Kun suustasi kimpoaa tällaisia lauseita tai mieleesi juolahtaa näitä ajatuksia, olisiko mahdollista, että kysyisit itseltäsi: mitä sellaista toivoisit toisen ihmisen tekevän, mikä juuri nyt auttaisi sinua tai helpottaisi oloasi. Ja kun muotoilet pyyntöä, tee siitä niin konkreettinen, että siitä heti ymmärtää, mitä toivot toisen tekevän.
Selkeät, suorat ja konkreettiset sanat voivat luoda yhteyttä ja ymmärrystä mutkikkaassakin tilanteessa. Ja kovin käsitteelliset ilmaisut saattavat nostaa etäisyyden ja kohtaamattomuuden kokemuksen läheisessäkin hetkessä. Siksi ihmisten kesken olisi niin tärkeää kiinnittää huomiota sanoihinsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti