Myötätuntoa vaalimassa

Elämä tarjoilee lukuisia hetkiä, jotka nostavat kimuraisia ja kaikkea muuta, kuin mukavilta tuntuvia tunteita pintaan.

Huomaan, että liikkuessani kaipaan ennakoitavuutta, sujuvuutta ja helppoutta. Kaikki tilanteet, jotka vaarantavat näiden tarpeiden täyttymisen, nostavat kiukkua, huolta, turhautumista - ja riskin alkaa syytellä joko itseään, muita tai maailmankaikkeutta.

Kuinka kummassa pysyä myötätunnossa, kun maailma asettuu vastahankaan ja sekä lähi- että etäisempien ihmisten piiri on täynnä idiootteja? Kuinka pysyä pehmeänä lempeydessä, kun lapset eivät aamulla pue jouhevan sujuvasti vaatteita päälleen, muiden ihmisten tekemiset hidastavat joukkoliikenteen sujuvuutta tai hevonen ei todellakaan tee niitä asioita, joita siltä toivoisi?

Mummuisat ohjeet kuuluvat: hengitä, tunnista, nimeä.

Vahva ei ole suinkaan se, joka turruttaa, ohittaa tai kieltää tunteensa. Eikä viisas se, joka kaikissa tilanteissa pyrkii tuntemaan vain niitä tunteita, jotka tuntuvat kivoilta. Toisinaan vahvinta ja viisainta on lempeästi, hyväksyvästi tuntea kaikki tunteensa: luokittelematta, arvottamatta ja ainoastaan havainnoiden. "Olen kiukkuinen, koska olisin todella kaivannut sujuvuutta ja helppoutta."

Kun on kuunnellut itseään, voi kohdistaa huomionsa siihen ihmiseen, jonka toiminta kiukuttaa: minkä tarpeen takia hän tekee, kuten tekee. Liikkuuko hän hitaasti, siksi että kenties on vanhuuttaan hauras? Pukeeko lapsi tahmeasti, koska on väsynyt ja kaipaisi vielä lepoa?

Luontainen myötätunto syttyy minussa helpommin silloin, kun minulla on ensin ollut tilaa ja mahdollisuus kuunnella ja olla läsnä omille tunteilleni. Se myös helpottaa tarvittaessa uuden, tarpeita paremmin tyydyttävän toimintatavan löytämistä. Siksi ei ole "positiivisia" tai "negatiivisia" tunteita - on vain tunteita, jotka kaikki kantavat olennaista tietoa tarpeista, jotka ovat meissä elossa.

Ja samat ihanat, elämälle universaalit tarpeet ohjaavat kaikkien toimintaa. Kun hyväksyn, että jokaisen toimintaa ohjaavat hänen omat tarpeensa ja pohdin ja ihmettelen, mitä ne mahtavat olla, minun on niin paljon helpompi olla ottamatta asioita henkilökohtaisesti ja leimaamatta ihmistä tai olentoa, jonka toiminta ei juuri jollakin hetkellä palvele minun tarpeitani. Lapset eivät ole "tahallaan vaikeita" tai "niskuroi" vaan ovat väsyneitä tai nälkäisiä ja kaipaavat lepoa tai ruokaa.

Ihmisyys on niin haurasta, moniulotteista ja kaiken aikaa kesken: kuinka paljon rakkautta, lempeyttä ja aktiivista myötätuntoa tarvitaan keskeneräisessä maailmassa? Valtavasti, sanoo sydämeni. Valtavasti, eikä meillä ole hetkeäkään hukattavaksi. Jokainen myötätunnon hetki voi korjata paitsi oman sydämen, myös avata yhteyden ja koskettaa muita kaipaavia, tarvitsevia ja etsiviä.

Myötätunto on aktiivista rakkautta itseä ja maailmaa kohtaan.