Kyynisyyden äärellä

"Mitä sillä on väliä, ei siitä kuitenkaan mitään tule!"

Meillä on varmasti kaikilla avuttomuuden ja toivottomuuden hetkiä - niitä kohtia, joissa haasteet ja vastoinkäymiset tuntuvat ylittämättömän suurilta tai paraskaan luovuus ei nosta mieleen toimintatapoja, joilla päästä pulmista tai voida paremmin.

Kun tämä neuvoton olotila pitkittyy ja oma toiminta alkaa tuntua merkityksettömältä, voi hyvin puhua kyynisyydestä. Luonteen tai tempperamentin sijaan kyynisyydessä onkin kyse pitkäkestoisesta emotionaalisesta kuormituksesta ja sen nostamasta kyvyttömyydestä tehdä valintoja, joiden avulla voisi voida paremmin.

Eläinten kanssa tätä on helpompi hahmottaa: puhumme opitusta avuttomuudesta silloin, kun eläin turtuu ja lakkaa reagoimasta ympäristön ärsykkeisiin. Kadottaessaan luottamuksensa siihen, että se voi omalla toiminnallaan helpottaa oloaan tai vähentää kärsimystä, eläimestä tulee usein passiivinen, eleetön, etäinen ja reagoimaton - kunnes tietyn ärsykekynnyksen ylittyessä se reagoi äärimmäisen voimakkaasti ja vaikeasti ennakoitavasti. Tuntuu, kuin eläin suojautuisi ulkoisia, vaikeita ja kipeitä ärsykkeitä vetäytymällä loitommalle omasta kokemuksestaan ja tunteistaan.

Kyynisyys on tapa, jolla ihmisten opittu emotionaalinen avuttomuus näkyy ulospäin. Se on keino suojautua kipeiltä, haastavilta ja vaikeilta tunteilta sekä omalta voimattomuuden ja neuvottomuuden kokemukselta. Suojautuessaan ihmiselle syntyy usein tapa mitätöidä paitsi omat tunteensa: "eihän tuo nyt mitään ollut / mähän teen vain työtäni / jonkun se tääkin on pakko tehdä" - mutta kieltäytyessään tuntemasta ja kohtaamasta omia tunteitaan, syntyy myös vaikeus kohdata myötätuntoisesti kenenkään toisenkaan tunteita. Muut ovat yllättäen "ylireagoivia" tai "kohtuuttomia" tai pahimmillaan kyyninen kokee muiden tunteet henkilökohtaisena loukkauksena tai hyökkäyksenä: "vittuillessaan se siellä virnuilee" tai "miten sekin on tahallaan niin hankala?"

Loitontuessaan tunteistaan ihminen syventää avuttomuutensa tilaa: ellei ole kosketuksissa tunteidensa tai tarpeidensa kanssa, on yhä vaikeampi löytää tarkoituksenmukaisia toimintatapoja, jotka lisäisivät hyvinvointia. Siksi kyynisyys helposti syvenee ja laajenee: yhdestä tilanteesta tai vaikkapa työyhteisössä kohdatuista haasteista yleiseksi asenteeksi ihmisiä ja koko elämää kohtaan.

Surullisesti seuraa usein kaksi asiaa: loitontuessaan tunteistaan kyyninen menettää sietokykynsä tunteita kohtaan. Silloin, kun tunteet oikein voimakkaina murtautuvat läpi kyynisyyden suojan, ne tuntuvat usein pelottavilta, ylivoimaisilta ja vaikeilta säädellä tai kohdata. Kyyninen ailahtelee reagoimattomuutensa ja äärimmäisen voimakkaasti reagoinnin välillä vaikeasti ennakoitavasti. Ja koska kyyninen usein kokee joutuvansa sietämään ja suodattamaan paljon tunteitaan pois, voivat ulkoisesti pieniksi arvioidut ärsykkeet saada hänet täysin pois tolaltaan.

Tätä näkee paljon opitusti avuttomissa eläimissä: ne vaikuttavat flegmaattisilta, välinpitämättömiltä ja reagoimattomilta - ne ovat huolestuttavan hiljaa ja eleettömiä. Jossakin kohtaa ärsykekynnys kuitenkin ylittyy ja eläin reagoi suurieleisesti ja varoittamatta. Siksi opittuun avuttomuuteen perustuvat koulutustavat ovat paitsi äärimmäisen epäinhimillisiä, myös luovat epäluotettavaa ja turvatonta yhteistyötä.

Ihmiset myös luovat yhteyttä toisiinsa nimenomaan tunnetasolla: muiden tunteisiin välinpitämättömästi suhtautuva kyyninen vaikuttaa ulospäin kylmältä ja piittaamattomalta. Ja muiden on vaikea osoittaa häntä kohtaan myötätuntoa tai muiden myötätunto voi herättää jopa kiukkua ja pelkoa, koska kyyninen pitää tunteita sinänsä vaarallisina.

Sekä opitusta avuttomuudesta, että kyynisyydestä voi kuitenkin löytää tiensä takaisin yhteyteen tunteidensa ja toimijuutensa kanssa. Kyyninen voi tarvita omien tuomitsevien ajatustensa rinnalle paljon hyväksyvää, empaattista kuulemista ja emotionaalista turvaa, jossa käydä läpi ja kohdata pelottavilta ja ylivoimaisilta tuntuvia tunteita. Kyyniselle voi olla äärimmäisen merkityksellistä kokea, että muut ovat kiinnostuneita hänen tarpeistaan ja halukkaita etsimään yhdessä keinoja ja toimintatapoja, joilla kaikkien tarpeet tyydyttyisivät. Ja kyynisen on tärkeä nähdä, että hän voi luottaa yhdessä sovittuihin asioihin: kyynisyyden takana on usein paljon kätkettyä pettymystä ja surua tilanteista, joissa ei olekaan toimittu sovitulla tavalla ja luottamus on murtunut.

Avuksi kyynisyyden iskiessä:

1) Sovi ja suunnittele yhteiset asiat mahdollisimman selkeästi ja yksiselitteisesti. On tärkeää, että kaikki tietävät tarkalleen, mitä heiltä kaivataan. Epäselvät tai "periaatteelliset" sopimukset ovat vaikeita noudattaa ja niiden toteutumista on lähes mahdoton arvioida.

2) Seuraa sovittujen asioiden toteutumista: riippumatta siitä, onnistuttiinko sopimusta noudattamaan, on äärimmäisen tärkeää palata havainnoimaan, kuinka onnistuttiin. Se luo luottamusta ja lisää kuulluksi tulemisen kokemusta.

3) Aloita tunteiden tutkiminen pienissä paloissa: vähin erin etsimällä ja arjessa huomiota kiinnittämällä pääsee turvallisesti alkuun. Tunteiden pohtimista ei kannata jättää konfliktitilanteisiin tai muihin hetkiin, kun tunteet ovat suuria ja niiden kanssa toimiminen vaikeaa. Resilienssiä voi kasvattaa havainnoimalla ihan arkisia hetkiä ja kokemuksia.

4) Etsi iloa: kiinnitä tarkoituksella päivän mittaan huomiota asioihin, jotka sinua ilahduttavat, helpottavat, huojentavat tai vahvistavat. Huomaatko, mitä tarpeesi täyttyvät näissä hetkissä?

5) Kun muut ilmaisevat seurassasi tunteita, voit saada helpotusta, kun ymmärrät, etteivät heidän tunteensa liity sinuun, vaan ihmisissä itsessään elossa oleviin tarpeisiin.

Ja tämän sanottuani: luulen, että kaikki turvautuvat kyynisyyteen joissakin hetkissä. Leimaan itseäni äärimmäisen herkäksi ja tuntevaksi ihmiseksi. Ja samalla tunnistan, että minulla on ihmissuhteita, joiden pohjavire on kyynisyys: niiden aikana olen kohdannut niin monta pettymystä, että suojaan itseäni kyynisyyden taakse. Jotta nämä ihmissuhteet alkaisivat tuntua turvallisilta tai ylipäänsä miltään, tarvitsisin aivan valtavan määrän kuulluksi tulemista ja empatiaa ja minulle olisi tärkeä nähdä, että nämä ihmiset pystyvät pysähtymään ja kuulemaan, minkälaista tuskaa heidän toimintansa on minussa herättänyt. Näissä ihmissuhteissani kyynisyys suojaa omaa jaksamista ja haavoittunutta sydäntäni uusilta kolhuilta. Tämä on kyynisyyttä, jonka tunnistan ja johon suhtaudun äärimmäisen hyväksyvästi ja lempeästi.

Sama kyynisyys nostaa minussa päätään sellaisissa tilanteissa, joissa näen ihmisten käyttäytyvän tai kuulen ihmisten puhuvan samoilla tavoilla, kuin kyynisyyden nostaneissa ihmissuhteissa on tapahtunut. Tämä on sellaista kyynisyyttä, josta yritän pysyä tarkasti tietoisena. Minulle on merkityksellistä antaa kullekin ihmiselle mahdollisuus ja pyrkiä luomaan yhteyttä ja ymmärrystä. Siksi tunnistaessani ajatuksen "kun näen hänen toimivan noin, tiedän että siitä seuraa aina..." muistutan itselleni, että jokainen tilanne ja ihminen on ainutkertainen. On tärkeää yhtä aikaa tunnistaa toimintatavat, joissa tarpeeni eivät täyty, jotta voin pyytää ihmisiltä sellaista käytöstä, joka niin lisäisi luottamusta, yhteyttä ja ymmärrystä - ja samalla suhtautua myötätuntoisesti sisällä riehuviin tuomintoihin, luokitteluihin ja arviointeihin sekä "paholaisten seinälle maalailuun" eli vanhasta tottumuksesta luotuihin uhkakuviin.

Miksi sitten luopua hyvästä panssarista pahassa maailmassa? Kyynisinä päivinäni huomaan uskovani sellaisiin ajatuksiin, kuin ihmisten pahuuteen ja kataluuteen tai siihen, kuinka "kiittämättömyys on maailman palkka." Ja huomaan myös, että voin todella pahoin: olen ahdistunut, murheellinen, tunnen syvää etäisyyttä ja vierautta muista ihmisistä ja toisinaan myös itsestäni. Tämä ei ole se tapa, jolla haluan elää elämääni.

Kun Uppa tuli elämääni, se oli yksi syvimmin opitusti avuttomia eläimiä, jonka olen koskaan kohdannut. Kun kyynisyys minussa nostaa päätään, muistutan itseäni siitä, kuinka Uppa, toisinaan pelosta väristen ja kantamiaan pelkoja säikkyen askel kerrallaan valitsi luottamuksen. Valitsi yhä uudelleen, vaikka sekin sai toisinaan pettyä. Ja valitsi niin pitkään, että lopulta kohdatessamme Piet Nibbelinkin, Pietin arvio oli: "Enpä muista kohdanneeni näin luottavaista hevosta!" Sillä ei ole merkitystä, mitä elämässä on tapahtunut: hyvää tai kamalaa, satuttavaa tai ilahduttavaa. Jokainen hetki, jossa pysähtyy, tunnistaa ja käyttää hetken tehdäkseen valinnan, määrittelee sen, miksi voimme tulla. Se hiljainen hetki ärsykkeen ja toiminnan välissä, on nimeltään vapaus.