Yksinäisyyden vaarat on ymmärretty - mutta kuinka oppisimme elämään yhdessä? Sosiaaliset taidot, vuorovaikutustaidot ja ymmärrys omista tunteista, ovat kaikki opittavissa ja opeteltavissa olevia taitoja. Ne auttavat meitä olemaan syvemmin yhteydessä itseemme ja toimimaan rakentavammin suhteessa muihin.
Yhteyden luomisen ja ylläpitämisen periaatteet kuulostavat perin yksinkertaisilta: lempeä, hyväksyvä uteliaisuus itse ja muita kohtaan; kunnioitus omia ja muiden tarpeita kohtaan; välittäminen omasta ja muiden hyvinvoinnista. Kuinka yksinkertaisilta ne kuulostavatkaan - ja silti elämässäni harvoja asioita harjoittelen niin tiukasti yhä uudelleen ja uudelleen, kuin näitä.
Yksinäisyys on meille ihmisille hengenvaarallista ja kuinka vaikeaa silti on onnistua liittymään ryhmiin? Kuinka hankala toisinaan on yhtä hyvin löytää, kuin ylläpitää yhteyttä? Ja kuinka vaikea on luottaa, että muut todella haluavat yhteyttä juuri sinun kanssasi?
Kamppailemme paitsi taitojen kasvattamisen, myös omien sisäisten uskomustemme kanssa. Usein vaikeudet kuulua ryhmään tai tuntea yhteenkuuluvuutta, ovat heijasteita niistä haasteista, joita meillä on itsemme hyväksymisessä. On vaikea uskaltaa laskea ketään lähelle, jos pelkää, että muut näkevät samat kamalat asiat, jotka omissa silmissä tuntuvat niin ilmeisiltä.
Ja samalla, se mikä pelottaa ja kauhistuttaa eniten: omassa hauraudessa nähdyksi tuleminen, avaa tien liittyä, kuulua yhteen ja kokea sitä kaivattua hyväksyntää. Siksi suurinta rohkeutta ei ole itsensä kovettaminen ja tunteiden peittely: suurinta rohkeutta on antaa sydämensä näkyä ja luottaa, että juuri se avaa yhteyden muihin.
Oma oppimiseni ja eheytymiseni on tapahtunut hyvin usein hevosten seurassa. Psykologian havainnot siitä, kuinka hevoset auttavat ihmisiä voimaan paremmin, tukevat ja antavat ymmärrystä omallekin kokemukselleni: hevosen seurassa voi harjoitella luottamusta ja yhteyttä, kokea hyväksytyksi- ja nähdyksi tulemisen vahvistavan voiman ja opetella uudelleen tunnistamaan kehossa elossa olevat tunteet.
Yhä uudelleen liikutun siitä lempeydestä ja taidosta, jolla Iisakki tai muut kaviokkaat ystäväni ohjaavat minut takaisin itseni äärelle: tunnistamaan ja hyväksymään tunteeni, ilmaisemaan itseäni, rajojani ja tarpeitani selkeästi ja luottamaan yhä uudelleen. Saan kiittää elämäni hevosia siitä, minkälainen ihminen minusta on tullut.
